Oikeudenkäyntikulut

Muutoksenhakulautakunta ei peri maksua käsittelemistään asioista. Asianosaisille voi syntyä kuluja esimerkiksi asiamiespalkkioista tai lisäselvitysten hankkimisesta. Kulujen korvaamisessa sovelletaan hallintolainkäyttölakia. Muutoksenhakijan oikeudenkäyntikulujen korvaaminen edellyttää, että hän nimenomaisesti vaatii vastapuolelta niiden korvaamista ennen kuin asian käsittely on lautakunnassa päättynyt. Lisäksi edellytetään, että kulujen jääminen hänen vahingokseen on ratkaisu huomioon ottaen kohtuutonta.

Harkittaessa ensiasteen päätöksenantajan korvausvelvollisuutta otetaan erityisesti huomioon, onko muutoksenhaku aiheutunut viranomaisen virheestä tai onko asian hoitaminen vaatinut erityisen laajaa perehtymistä ja vakuuslainsäädännön tuntemusta. Yksittäistä asianosaista ei yleensä velvoiteta korvaamaan ensiasteen päätöksenantajan oikeudenkäyntikuluja, ellei tämä ole esittänyt ilmeisen perusteetonta vaatimusta.

Toimien tarpeellisuutta arvioidaan muutoksenhakijan kannalta ja niiden olosuhteiden pohjalta, jotka ovat vallinneet valitusta tehtäessä. Esimerkiksi oikeudellisen asiantuntijan apu ei yleensä ole tarpeen, jos valituksessa on pääosin kysymys terveydentilan lääketieteellisestä arvioinnista. Sosiaalivakuutuksessa yleensäkin noudatettava palveluperiaate on omiaan alentamaan tarpeellisten kustannusten määrää.

Ratkaisu oikeudenkäyntikuluista annetaan lopullisen päätöksen yhteydessä.